sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Lähes kaikki suomalaiset peukuttavat äärioikeiston nousun puolesta (äänestyskopeissa)

Salla Nieminen kirjoitti "uuninpankkopojan" blogiin kommentin:

"1930-luvulla talouslama räjäytti äärioikeiston suosion kasvuun. Suomessa varsinaista kansan kokemaa lamaa on lykätty velalla. Jos lama jatkuu ja velkaantuminen joudutaan lopettamaan seurauksena elintason lasku. Siitä tullaan syyttämään maahanmuuttajia. Vähän huonolta näyttää Suomen tulevaisuus.."

Olen 99% samaa mieltä Sallan kommentin kanssa! Se yhden prosentin erimielisyys johtuu siitä, että mielestäni "Jos" -sanan tilalla kuuluu käyttää "Kun" -sanaa, siis näin:

"Kun lama jatkuu ja velkaantuminen joudutaan lopettamaan seurauksena elintason lasku."

Elintason lasku puolestaan räjäyttää äärioikeiston kannatuksen nousuun, koska lamasta kärsivät ihmiset "tajuavat" silloin, että suvaitsevaisto, siis valtaa pitävät olivat koko ajan väärässä! Viennin kasvu ei todellisuudessa koskaan nostanut suomea ylös ns. laantumasta.

Koska laantumasta kärsivät eniten mustavalkoista ajattelua harrastavat ihmiset, niin tämän seurauksena enemmistö laantuman uhreista ovat myös pakotettuja ajattelemaan, että vastakkainen politiikka, siis äärioikeiston kannattama ei-suvaitseva poliitiikka täytyy olla se oikea ja toimiva politiikka laantumasta irti pääsemiseen.

Ja niin todella natsien valtakaudella oli, sillä natsien talouspolitiikalla Saksan talous saatiin aikoinaan nousuun, ja työttömyys laskuun!

Muistelen lukeneeni jostain, että jälkeenpäin ekonomistit olisivat  osoittaneet, että natsien talouskasvumalli ei kuitenkaan ollut kestävällä pohjalla.
Mutta natsien luomaa talouskasvua kesti kuitenkin sen verran kauan, ja talouskasvu oli riittävän vahvaa, että Saksalaiset tajusivat, että Hitler on oikeassa ja suvaitsevasto väärässä! Ja tämä "Hitler johtaa meidät Saksan kansan pois lamasta" -usko oli se, mikä räjäytti äärioikeiston kannatuksen nousuun, ja teki Hitleristä Saksan kansallissankarin.

Näin siis tulkitsen historiaa minä, joka en pelkää sen enempää pakolaisten suomelle muodostamaa uhkaa, kuin uusuunittajien muodostamaa uhkaa. Sillä minähän pelkään sisäistä devalvaatiota, enkä sen vuoksi pysty jakamaan ja ottamaan osaa (tunnetasolla) muiden em. ihmisryhmien yhteisiin pelkoihin.

Toki älyllisellä tasolla voin opetella ulkoa ja opiskella muiden em. ihmisryhmiin kuuluvien ihmisten pelkoja, ja omaksua ne älyllisellä ja muistin tasolla. Mutta en kuitenkaan itse saa (tunnetasolla tapahtuvaa) pelkoreaktiota aikaiseksi, vaikka kuinka hahmottelisin muiden kokemia pelkovisioita mieleeni. Koen, että sisäisen devalvaation pelkoni antaa minulle immuniteetin muun tyyppisiä pelkoja kohtaan.

Näen, että pakolaisten vainon ja rasisimin aiheuttava juurisyy on sisäinen devalvaatio, siis sopeutuminen laskusuhdanteeseen pitkittyneen korkean työttömyyden ja pitkittyneen taantuman (siis laantuman) avulla:

"A root cause is an initiating cause of either a condition or a causal chain that leads to an outcome or effect of interest."(https://en.wikipedia.org/wiki/Root_cause)

Dani Rodrik on kirjoittanut aiheesta, hän käytti "bread and butter politics" sanontaa vaihtoehtona nationalistiselle (putinin) politiikalle. Kun voi ja leipä otetaan kansalta pois, tulee (national)ismi tilalle.

Ravustin nuorena K.V:n kanssa (olin ravustajan apulainen). Ämpäriin yöllä tilapäisesti varastoitu saalis laitettiin aamulla sumppuun. K.V. heitti vielä perään salaatinlehden, ennen kuin laittoi sumpun luukun kiinni, ja laski sitten sumpun takaisin jokeen. Kun kysyin syytä salaatinlehden laittamiseen sumppuun, niin vastaus yllätti minut täydellisesti:


"Ne alakaa muuten järsimään toisiaan!"

K.V. selitti, että sumpusta löytyisi yksisaksisia rapuja, mikäli sumpussa ei ole salaatinlehtiä. "Kukaan ravunostaja ei halua ostaa yksisaksisia rapuja!".

Samalla paikkakunnalla asui myös sukulaismies, jonka toinen käsi oli tehty puusta. Hän oli menettänyt kätensä sodasta. Ihmisten ja rapujen ero onkin "salaatinlehden laadussa". Ihminen ei tyydy salaatinlehteen, vaan hän haluaa ostovoimaisen setelin ("greenback"!).

Ostovoimainen seteli on lupaus siitä, että sen haltijalla on mahdollisuus toteuttaa monenlaisia tulevaisuuden suunnitelmia.  Ostovoimainen seteli antaa ihmisille tulevaisuuden uskoa. Jos usko tulevaisuuteen otetaan ihmisiltä pois, jos "bread&butter" -politiikka lopetetaan, jos "salaatinlehti otetaan ihmisravuilta pois", tilalle tulee (satunnainen) ismi, joka lupaa antaa ihmisille tulevaisuuden uskon (siis "salaatinlehden", "ostovoimaisen setelin", "bread&butter" politiikan) takaisin. Ja ihmiset tarttuvat tähän ismiin, ja tämä ismi joko tuo "leivän ja voin" takaisin ihmisille.Tai ei tuo, jolloin "ihmiset alkavat järsimään toisiaan".

Natsien tapauksessa "bread and butter" politiikka onnistui sen vuoksi, että rikkaat juutalaiset uunitettiin, jolloin heidän omaisuutensa vapautui natsien käyttöön. Myös vammaiset ja muut taloudellisesti tuottamattomat väestöryhmät pyrittiin uunittamaan, jonka ansiosta heidän hoitamiseensa ja elättämiseensä käytetyt resurssit (kuluerät) vapautuivat natsien näkökulmasta katsottuna tärkeämpään käyttöön.

Käsittääkseni suomalaiset suvakit kokevat, että pois otettu "salaatinlehti" jotenkin "tipahtaa taivaasta" takaisin "ihmisrapujen" sumppuun, mikäli vain kaikki tolkun ihmiset ryhtyvät aktiivisesti peukuttamaan ylöspäin suvakkien mielipiteitä, ja ryhtyvät samalla yhtä aktiivisesti tuomitsemaan rasisteja (tuomitsemaan ihmisiä!). Itse koen, että ihmiset pitää hyväksyä aina, mutta ihmisten mielipiteitä ei pidä hyväksyä, jos ei halua.

Koska minulla on oma fobiani, sisäisen devalvaation pelko, niin sen vuoksi minä en mitenkään pysty samaistamaan omaa ajatteluani sen enempää uusuunittajien pakolaispelkoihin, kuin suvakkien uusuunittajien vallankaappausta koskeviin pelkoihin.

Näen molempien em. pelkojen edustajat seurauksien pelkääjinä. Itse koen olevani juurisyyn pelkääjä. En näe mitään hyötyä, etua tai järkeä siinä, että keskittää ajatuksensa seurauksien ajatteluun ja niiden pelkäämiseen.

Vedellä on tapana virrata sieltä, mistä virtaamista estävä vastus on pienin. Samoin on myös (talous)politiikan toteutumisen laita:

Se poliittinen vaihtoehto toteutuu, jota vähiten vastustetaan.

Kevään 2015 eduskuntavaaleissa <2% suomalaisista vastusti sisäistä devalvaatiota. Tarkoittaa sitä, että >98% suomalaisista kannattaa sisäistä devalvaatiota (antoivat äänensä sisäistä devalvaatiota kannattaville puolueille).

Sisäisen devalvaation toteuttaminen (vahvojen ammattiliittojen maissa kuten Suomessa ja Kreikassa) on synonyymi työttömyysdevalvaatiolle.

Pitkään kestävä työttömyysdevalvaatio puolestaan räjäyttää äärioikeiston poliittisen kannatuksen nousuun. Niinpä tulemme näkemään Suomessakin 2020 -luvulla (kreikan tapaan, vrt. Golden dawn) lähes 10% kannatuslukeman uusuunittajien puolueelle. Puolueelle, jota ei vielä vuoden 2016 alussa ole edes olemassa!

Sekä "suvakit", että "tolkun ihmiset" (*) kuin myös "nuivat ja rasistit" peukuttavat yhdessä ja yksissä tuumin sisäiselle devalvaatiolle, jonka vuoksi sisäinen devalvaatio, siis työttömyysdevalvaatio tapahtuu, ja äärioikeiston kannatus räjähtää nousuun.

Tämä tapahtumien kehityskulku on mielestäni kaikkien todennäköisimmin toteutuva, vaikka vaihtehtoisia tapahtumien kehityskulkuja on olemassa lähes äärettömän suuri joukko.

- - -

*) Sain itse iltalehden testissä tuloksen:

"Olen tolkun ihminen
Kuulun suureen enemmistöön, jolla on maltilliset ja rakentavat mielipiteet."

lauantai 6. helmikuuta 2016

Me kaikki ihmiset olemme foobikoita (kaikista peloista vapaata ihmistä ei ole olemassa)

  1. Oletko kokoomuksen äänestäjä ?

Tiesitkö, että sunnuntaina 06.02.2015 klo 12:00 puuhataan facebookissa mielenosoitusta Carunan hinnankorotuksia vastaan. Mielenosoitukseen osallistujat vääntävät klo 12:00 sähkökeskuksistaan pääkytkimensä nollalle. Kokoomuksen kannattajana et luonnollisestikaan halua osallistua tähän mielenilmaukseen, jossa osoitetaan mieltä juuri sinun oman poliittisen tahtosi toteutumista vastaan, siis valtionyhtiöiden yksityistämistä vastaan. Kaikki sähkölaitteesi jäävät siis kytketyiksi kiinni sähköverkkoon silloin kun muut kytkevät yhtäkkisesti omat sähkölaitteensa irti Carunan sähköverkosta.

Su. klo 12:00 tehonkulutus katoaa yhtäkkiä kokonaan Carunan sähköverkosta, ja kun voimalaitosten generaattorien pyörittämistä vastustava vääntömomentti äkillisesti katoaa lähes kokonaan pois generaattorien voimanlähteistä, pyrkivät generaattorit kuormituksen poistuttua ryntäämään yhtäkkiä koville ylikierroksille, jonka vuoksi generaattorit voivat syöttää sähköverkkoon hetken aikaa ylijännitettä, kunnes hitaasti reagoiva säätölaitteisto ehtii tasaamaan generaattoreihin syötettävän mekaanisen pyöritystehon olemattoman pieneksi kutistunutta sähkönkulutusta vastaavaksi, jonka jälkeen sähkön jännite -ja taajuus ovat taas palanneet vakaiksi. Välittömästi klo 12:00 sähkökatkon alkaessa tapahtuva ylitaajuus -ja ylijännitepiikki voi tuhota herkkää elektroniikkaa, joka on jäänyt kytketyksi kiinni sähköverkkoon.

Mielenilmaukseen osallistujien sähkölaitteet ovat turvassa mahdolliselta sähköverkon ylijännitteeltä, koska ne ovat kytketty irti sähköverkosta.

Miten tähän riskiin pitäisi suhtautua ? Pitäisikö luottaa siihen, että sähköverkon suojalaitteet ehtivät reagoimaan riittävän nopeasti, eikä ylijännitepiikkiä pääse syntymään.
Vai pitäisikö sittenkin - ihan vaan varmuuden vuoksi - kytkeä sähkö pois pääkytkimestä mielenilmauksen ajaksi ?

Kas siinäpä dilemma.

Luultavasti kokoomuksen kannattajana sinä olet sen verran varakas, että sinulla on varaa ostaa uudet sähkölaitteet mahdollisesti ylijännitteen seurauksena tuhoutuneiden tilalle, jolloin sinulla ei ole lainkaan syytä huoleen. Hyvä!

2. Oletko islamofobiaan suuntautunut foobikko ?


Onko sinulla lähes pakonomainen tarve ajatella (obsession) islamin vaikutusvallan lisääntymistä suomessa lähes päivittäin ? 
Huomaatko (hypervigilant) uutisvirrassa sellaisia sinänsä pieniltä ja harmittomilta näyttäviä tapahtumia (kuten esimerkiksi aikuisten naisten tahallaan tapahtuneen housuun paskantamisen) jotka eivät ole merkityksettömiä tapahtumia, vaan ne ovat ikään kuin “jäävuoren huippuja” uutisvirrassa. Se itse “jäävuori” on suomalaisten moraalin mädättämiseen tähtäävä marxilaisviherfeministisuvakkivasemmistoliittolainen salaliitto, ja moraalin mädättämisen tavoitteena ja (tahattomana?) seurauksena on islamistien vallankaappaus Suomessa! Tämän salaliiton (paranoid) tavoite on estettävä, ja koet että juuri sinun tehtävänäsi on estää tämän salaliiton luoman uhkakuvan toteutuminen (negative) Suomessa ! Hyvä! Katso jatkotoimenpiteet kohdasta 5.

Pystytkö helposti ja ilman ponnisteluja kuvittelemaan tilanteen, jossa islamin uskoiset ovat äkillisesti ja aseellisesti kaapanneet vallan suomessa, tappaneet suomalaiset ateistit, nujertaneet kaiken vastarinnan ja alistaneet suomalaiset kristityt dhimmeiksi, ja pakottaneet suomalaiset naiset pukeutumaan säkkeihin siten, että vain silmät jäävät näkyviin ? Tunnistitko uhkakuvat tutuiksi ja omiksesi ? Hyvä! Katso jatkotoimenpiteet kohdasta 5.

Vai onko sinun helpompaa kuvitella tilanne, jossa vallan siirto suomalaisilta islamisteille tapahtuu pikkuhiljaa vuosikymmenien kuluessa ns. “vallankaappaus tapahtuu makuuhuoneissa” -menetelmällä, jolloin vuoksi vuosisadan loppuun mennessä suuri enemmistö suomalaisista äänioikeutetuista aikuisista tunnustaa islaminuskoa ?
Sinun on helppoa mielessäsi kuvitella  moskeijoiksi muutettujen kirkkojen minareettitornien kohoavan korkeammalle kuin muut rakennukset, voit lähes kuulla korvissasi, kuinka minareettitorneissa olevista kaiuttimista kaikuvat mullahien kutsuhuudot muslimien päivittäisiin rukoushetkiin!
Puistoista on viety pois suomalaisten sinne aikoinaan pystyttämät patsaat ja tilalle on laitettu lava, jossa sharia lakia vastaan rikkoneet julkisesti viikonloppuisin ruoskitaan, ja vakavamman rikoksen tehneet julkisesti hirtetään!
Voit mielessäsi helposti kuvitella katunäkymän, jossa iäkäs mies raahaa ja kiskoo perässään vastan hangoittelevaa lapsimorsiantaan, ja muut kadulla kulkijat eivät kiinnitä tilanteeesen mitään huomiota!
Voit helposti mielessäsi kuvitella, kuinka puistoista kuuluu lampaiden määkinää, kuinka lampaiden jalat sätkivät, kun niistä lasketaan veri elävänä pois! Voit lähes tuntea sieraimissasi grillatun halal -lampaan tuoksun, kun lampaita grillataan viikonlopun ruoskintatilaisuutta katsomaan tulevaa yleisöä varten !
Tunnistitko edelliset uhkakuvat omiksesi, ja onko sinun helppo luoda mieleesi lisää vastaavankaltaisia uhkakuvia ? Hyvä! Katso jatkotoimenpiteet kohdasta 5.

3. Oletko äärioikeiston nousua pelkäävä ja ns. suvaitsevaistoon kuuluva foobikko ?


Onko sinulla lähes pakonomainen tarve ajatella (obsession) suomalaisen äärioikeiston nousua lähes päivittäin ? 

Kiinnitätkö huomiosi pieniin merkkeihin, yksittäisiin sanoihin ja lauseisiin (hypervigilant), joiden tulkitset olevan “jäävuoren huippuja”, siis osa äärioikeiston salaista suunnitelmaa, jotka tähtäävät ensiksi pelkoa lietsovan ilmapiirin luomiseen, ja sen seurauksena ihmisten liittymisen uhkakuvilta parhaiten suojaavan äärioikeiston kannattajiksi, jonka seurauksena äärioikeisto saa otteen poliitisen vallan kahvasta suomessa ?

Huolestuttaako sinua äärioikeiston nousu suomessa, ahdistaako sinua katsoa aamutv:tä silloin kun Susanna Kaukinen julistaa tv:ssä omia näkemyksiään mamu/matu politiikasta ?
Kenties sinua ahdistaa tietoisuus  siitä, että ns. “tolkun ihmiset” eivät aktiivisesti ja sankoin joukoin ryhdy “peukuttamaan ylöspäin” rasismin tuomitsevia (esim.) uuninpankkopojan juttuja, ja vastaavasti “peukuttamaan alaspäin” uusuunittajien jutuille ? (black & white)
Koet ja tunnet vahvasti, että äärioikeistolainen pahuus voittaa suvaitsevaisten hyvyyden (**) pian, mikäli hyvikset eivät tee mitään, ts. tuomitse sankoin joukoin ja äänekkäästi rasisteja!
(black & white)

Ahdistaako sinua pelko, että Susanna Kaukinen perustaa kohta äärioikeistolaisen RKUA (Rajat Kiinni Uunit Auki) -puolueen, jonka maahanmuuttoon liittyvät poliittiset linjaukset ovat äärimmäisen jyrkkiä verrattuna PS:n linjauksiin ? (catastrophic)
Pelkäätkö, että RKUA (tai jokin muu uusi, äärioikestolainen puolue) nousee tolkun ihmisten passiivisuuden ja sivustakatsomisen vuoksi julkisuuteen, saa TV -aikaa, ja nousee muutaman vuoden päästä suomen eduskuntaan ? (catastrophic)
Tunnistitko edelliset uhkakuvat todellisiksi, ja onko sinun helppoa kuvitella lisää samankaltaisia uhkakuvia ? Hyvä! Katso jatkotoimenpiteet kohdasta 5.

4. Oletko anarkomarko ?


Haaveiletko järjestäytyneen yhteiskunnan tuhoamisesta, ehkä haluaisit aloittaa yhteiskunnan tuhoamisen sen kriittisen komponentin, sähköverkon ylikuormittamisella ? Hyvä! Laita siis sähkökiukaasi, uunisi ja lietesi sekä sähköpatteriesi termostaatit ja vastukset täydelle teholle juuri ennen klo 12:00 mielenilmauksen alkamista, jotta saat varmistettua, että Carunan voimalaitoksien teho joudutaan nostamaan maksimiinsa juuri hetkeä ennen klo 12:00 sähkökatkon alkua. Mitä suurempia yhtäkkiset tehon vaihtelut ovat, niin sitä vaikeampaa on myös sähköverkon suojalaitteiston sopeuta yhtäkkisiin megawattiluokan tehojen rempomiseen sähköverkkoon kiinni ja sähköverkosta pois.

5. Olet foobikko


Kaikille foobikoille yhteisiä (älyllisen tason) ajattelutapoja ovat, kuten foobikkona jo varmasti tiedätkin, nämä sinulle äärimmäisen tutut ja usein käytetyt ajattelutavat:

  1. Kielteinen ajattelu (negative thinking style)
  2. Tuhoa kuvitteleva ajattelu (catastrophic thinking style)
  3. Pakkomielteinen ajattelu (obsessive thinking style)
  4. Vainoharhainen ajattelu (paranoid thinking style)
  5. Mustavalkoinen ajattelu (black and white thinking style)
  6. Ylivalpas ajattelu (hypervigilant thinking style)
  7. Täydellisyyteen pyrkivä ajattelu (perfectionist thinking style)

Hyvä! Sunnuntai on sinun - ja kaikkien muidenkin Carunan alueilla asuvien suomalaisten foobikoiden yhteinen toimintapäivä!

Voit jo hyvissä ajoin ennen sunnuntaita ryhtyä lietsomaan omaan mieleesi hajoaviin sähkölaitteisiin liittyvää jäytävää pelkoa ja ahdistusta ! Täytä siis mielesi uhkakuvilla, kuvittele vaikkapa kuinka klo. 12:00:01 invertteri ilmalämpöpumppusi piirikortilla olevat MOSFET transistorit poksahtelevat kuin papatit uutena vuotena, ja tupsauttelevat savunsa ulos.
Kuvittele, kuinka klo 12:01 pesukoneesi elektroniikka piirikortti alkaa piipittää ihan sekona, eikä pesukoneesi tottele enää näppäinten painalluksia, vesi ja vaahto alkavat tulvia lattiaa pitkin ja päätyvät kohta parketille...  
Kuvittele, kuinka kännykkäsi ja tablettisi laturit kuumuvat, sulavat ja alkavat savuta (muista asmo solutionsin palamattomien kännykkälaturien syntysyy!).
Kuvittele, että illalla huomaat, että pakastimesi  kompressori ei enää käy, ja pakasteesi sulavat, ja sulamisvesi on jo päässyt livahtamaan parketin alle, ja parketti on jo turvonnut kupruille...  jne… jne.. vain mielikuvituksesi on rajana erilaisten sähköverkosta tulleiden ylijännite tuhojen mahdollisuuksien kuvittelemisessa!
Luonnollisesti osaat jo hyvissä ajoin etukäteen kuvitella myös Carunan vastauksen tekemiisi sähkölaitteiden vahingonkorvausvaatimuksiin: “EI KORVATA!”

Hyvä! Nyt siis tiedät mitä pitää sunnuntaina tehdä, kuvittele ensiksi mieleesi mahdollisimman todenmukaisia uhkakuvia hajoavista sähkölaitteista, kuvittele mielessäsi, miltä palanut sähkölaite tuoksuu. Mitä jos ylijännitteeltä suojaava suojalaite tekniikka sittenkin pettää! Pelkästään tekniikkaan luottamista vastaava tilanne on kun jättät kompassin kotiin ja lähdet aavalle merelle purjehtimaan pelkästään navigaattoriin luottaen! Et voi ikinä olla täydellisen varma, että navigaattorisi varmasti toimii koko purjehduksen ajan 100% varmuudella ja luotettavasti (sovella tässä: perfectionist thinking style). Ja siksi on - ihan vain varmuuden vuoksi - syytä ottaa mukaan myös kompassi!

Antaudu ajatuksiesi uhkakuville suosiolla, anna siis omien uhkaan liittyvien mielikuviesi ja pelkojesi (tunteidesi)  ylikirjoittaa oma järkesi, anna couen lain (***) toteutua, alistu pelkojesi valtaan ja irrota kaikki sähkölaitteesi sähköverkosta pääkytkimen avulla viimeistään klo 12:00 sunnuntaina - ihan vain varmuuden vuoksi!

Sillä foobikkonahan jo ennestään varsin hyvin tiedät, että erilaisille uhkakuville ja peloillesi alistuminen on se ainut keino ja reaktio, johon sinä kykenet ja jonka varmasti osaat ja hallitset erilaisissa pelon ja järjen välisissä ristiriitatilanteissa. Pääkytkimesi napsautus on siis sinulle ainut keino  mielenrauhan saavuttamiseen, ja sähkölaitteidesi tuhoutumispeloista erilleen pääsemiseen!

Kenties sinulla on Carunan alueella - tai Carunan alueen välittömässä läheisyydessä - asuva foobikko ystävä, jonka kanssa te jaatte saman, yhteisen fobian, sillä yhdessä pelkääminenhän on paljon kivempaa kuin yksin pelkääminen, eikö niin ?

Muista myös, että ylijännite saattaa edetä Carunan alueelta lähtevää kaapelia pitkin Carunan alueen ulkopuolellekin! Olisi karmeaa kuvitella tilanne, jossa kaikki ystäväsi sähkölaitteet savuavat ja tuhoutuvat - ja kaikki vain sen vuoksi, ettet varoittanut ajoissa kaveriasi uhkaavasta tuhosta! Foobikkona tiedät kyllä miten vaaran uhatessa tulee toimia, joten informoi kiireesti foobikko ystävääsi sunnuntaina uhkaavasta (sähkölaitteiden) täystuhosta, ja tartuta samalla oma pelkosi häneenkin! Hyvä!

- - -

*) Hevosenleikkiä: “3. Leikin aloittaja ei ymmärrä kuinka paljon hän voi aiheuttaa vahinkoa toiselle”(http://urbaanisanakirja.com/word/hevosenleikkia/). Käytin "hevosenleikkiä" -sanaa alkuperäisessä otsikossa synonyyminä mielenilmaukselle, mutta sitten vaihdoin otsikon ajattomampaan versioon.

**) "The only thing necessary for the triumph of evil is for good men to do nothing.
Ainoa mitä tarvitaan pahuuden voittoon on, että hyvät ihmiset eivät tee mitään.
Nobody made a greater mistake than he who did nothing because he could do only a little."(Edmund Burke)
 
***) Coueś law states that “When the imagination and the (conscious) will are in conflict, the imagination invariably gains the day”. Couen laki pitää erityisen hyvin  paikkansa B&M INTJ -persoonallisuustyyppiä edustavilla ihmisillä.

Englanninkieliset lainaukset ovat eräästä Rob Kellyn fobioita käsittelevästä kirjasta.